Etusivu Toiminta Koulu Jälkihuolto Henkilökunta Albumi Yhteystiedot Linkit

 

Asiantuntemusta ja inhimillisyyttä!

Perhekotiäidin lisäksi kodissamme työskentelee sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisia ohjaajan tehtävissä. Koko henkilökunnallamme on alalle soveltuva koulutus ja laaja-alainen työkokemus lastenhoidosta ja sosiaalialalta.

Kasvatus- ja hoitotyön laadun turvaamiseksi henkilökuntamme osallistuu työnohjaukseen sekä kasvatusalan ja perhetyön lisäkoulutuksiin. Henkilökuntamme on saanut koulutuksen tukiviittomien käyttöön kommunikoinnin tukena. Lisäksi meillä on pitkäaikaista kokemusta työskentelystä kehitysvammaisten lasten kanssa.

Yksikkömme on osallistunut mm. Lastensuojelun keskusliiton Laituri-hankkeeseen, jonka tavoitteena oli kehittää sijaishuollon laatukriteerejä ja arviointia. Laatua seurataan ja kehitetään jatkuvasti ja kaikki toiminta tähtää lapsen edun toteutumiseen.

Sijoitusvaiheessa teemme korjaavaa perhetyötä. Toimintamallina on lähelle asiakasta viety ja perheen omia voimavaroja tukeva työskentely. Keskeistä työssä oa lapsen edun turvaaminen.

Perhetyön tavoitteena on tukea vanhempia heidän kasvatustyössään, tehdä vanhemmuuden arviointia ja järjestää lapselle hänen hyvinvointiaan tukevaa toimintaa eli riitävä tukiverkosto.

Järjestämme tarvittaessa vierasasunnon vanhempien ja lasten tapaamisia varten perhekodin läheisyyteen.